Meillä oli tunteellinen ja tärkeä mielenilmaisu Eduskuntatalon portailla 11.11.2025. Kiitos kaikille!

Kuulimme puheenvuoroja sekä vammaisaktivisteilta ja päättäjiltä, että neurovähemmistön henkilöiltä heidän omista kokemuksistaan. Yksi tärkeimpiä viestejä oli se, että mitä tarkoittaa "normaali", joka siirtyi myös livenä suoraan samaan aikaan tapahtuvaan Eduskunnan täysistuntoon. Lisäksi esitettiin aitoja ratkaisuja neurovähemmistön syrjinnän lopettamiseen ja yhdenvertaisuuden mahdollistamiseen. 

Neurovähemmistön Aktivistit ry edistää neurovähemmistöön kuuluvien yhdenvertaisuutta ja oikeuksia Suomessa. Toimimme yhdessä Nuoret Aktivistit -nuorisojaoston kanssa. Plussanan vielä yhteistyö NeuroTypen kanssa, jonka ansiosta käytössämme on koko ajan viimeisintä kentältä saatua tutkimustietoa neurovähemmistön yhdenvertaisuudesta. 

Vaikutamme yhteiskunnallisesti ja luomme tilaa neurovähemmistöön kuuluvien omalle äänelle. Jäseneksi voivat liittyä kaikki, jotka identifioituvat neurovähemmistöön. Myös liittolais- ja kannatusjäsenyydellä voit tukea toimintaamme.

Neurovähemmistöön kuuluvat kohtaavat yhä merkittäviä esteitä sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutuksessa ja työelämässä. Syrjivät asenteet, tiedon puute ja saavutettavuuden ongelmat vaikeuttavat osallisuutta. Siksi teemme aktiivista vaikuttamistyötä ja tarjoamme sille turvallisemman yhteisen tilan, On tärkeää, että me vähemmistönä löydämme äänemme, saamme itseluottamusta ja osallistumme meitä koskevien asioiden vaikuttamiseen tavalla joka jokaiselle sopii. 

Tervetuloa tutustumaan yhdistykseemme ja seuraamaan meitä somessa! Lisäämme koko ajan uusia asioita, joten tulehan säännöllisesti vierailemaan sivuillemme.

Oletko valmis liittymään muutoksentekijäksi tai tukemaan meidän tärkeää toimintaa?